Russelijalostuksen suomalaista historiaa

Jackrussellinterriereitä on ollut Suomessa ainakin 1970-luvulta asti, mutta viralliseksi Suomen Kennelliiton alaiseksi roduksi se tuli vasta vuonna 2001. Lyhyessä ajassa russelista on tullut suosituin terrierirotu ja russeleita näkee paljon näyttelykehissä. Suosio ei ole ollut pelkästään hyväksi, sillä russelipentujen määrä on kasvanut räjähdysmäisesti: vuonna 2002 rekisteröitiin 185 Suomessa syntynyttä pentua, vuonna 2006 jo 575. Vuonna 2007 määrä ylitti jo 700 pennun eli vuodessa kasvua kertyi noin 17%.

Samalla kuin jalostuksesta on tullut näyttelypainoitteisempaa, on jalostukseen käytettyjen koirien sukulaisuus lisääntynyt. Suomeen on tuotu muutamia pääosin australialaisia tai hollantilaisia koiria, joilla on ollut suuri vaikutus maamme russelikantaan. Koska nämä koirat ovat myös usein keskenään sukua, tämä on pienentänyt geenipoolia entisestään. Jackrussellinterriereiden rotuyhdistys Suomen Jackrussellinterrierit ry:n jalostuksen tavoiteohjelmassa on asiaan jo tartuttu.

Lainauksia Kennelliiton hyväksymästä jackrussellinterriereiden jalostuksen tavoiteohjelmasta (JTO):

"Toisaalta koska rekisteri on avoinna eli Suomen jackrussellinterrieripopulaatio ei ole suljettu, teoriassa voisi keskimääräinen sukusiitosaste myös laskea. Tämä kuitenkin edellyttää, että kasvattajat käyttävät erisukuisia yksilöitä."

"Jalostuksella pyritään saavuttamaan terve, hyväluonteinen, työskentelynhaluinen ja ulkomuodollisesti rotumääritelmää vastaava jackrussellinterrieri. Jalostuksen pääpainon tulee kuitenkin olla terveydessä ja luonteessa. Rodun jalostuspohja pyritään pitämään mahdollisimman laajana välttämällä yksittäisten koirien runsasta jalostuskäyttöä ja suosimalla mahdollisimman erisukuisten koirien jalostuskäyttöä."

Lainaus loppu

Mihin suuntaan jalostus on mennyt?

Ensin on syytä määrittää käytetyt termit: Tuonnilla tarkoitetaan Suomeen jonkin maan FCI:n ja SKL:n tunnustamaan rekisteriin rekisteröityä koiraa (näkyvät tuonnit-listauksessa KoiraNetissä). Tuontisukuiseksi tässä määritellään näiden koirien jälkeläinen jossain polvessa. Uusia geenejä ei koiran perimään tule mistään, joten koiran voi laskea "tuontisukuiseksi", vaikka välissä olisi Suomessa kasvatettuja sukupolvia, jos taustalla on tuonnit-listasta löytyviä koiria. Tuontisukuinen ei siis viittaa siihen missä maassa pentu on kasvatettu. Niitä koiria, joiden alkuperä on ulkomailla, mutta jotka rekisteröidään Suomessa rotuunoton kautta, ei tässä ole laskettu tuontikoirien määrään. Muun populaation muodostavatkin rotuunotetut koirat ja niiden jälkeläiset. Rotuunottettuja ja niiden jälkeläisiä ei voi pitää homogeenisenä ryhmänä, vaan niiden alkuperä voi olla moninainen. Niissä on sekä niin rodun virallistamisen jälkeen ulkomailta tuotuja rekisteröimättömiä koiria kuin Suomessa jo mahdollisesti useamman polven asuneiden koirien jälkeläisiä.

Jos laskee yhteen sellaiset tuonnit (vuosina 2001-2007 140kpl, pääosin hollantilaisia ja australialaisia koiria, käytämme tässä niistä lyhennettä HA). HA-tuonneilla on ensimmäisen polven jälkeläisiä 1049 kpl ja toisen polven jälkeläisiä 1314, yhteensä 2363 koiraa (tilanne 05/2007). Jos olettaisi, että tällaiset HA-tuonnit olisivat lisääntyneet vain HA-tuontien kanssa, kahden polven jälkeläismäärä puolittuisi (eli olisi 1182, mikä ei kuitenkaan pidä paikkansa: HA-tuonnit ovat lisääntyneet myös muiden kanssa). Arviolta nyt rekisteröidyistä russeleista (2769) noin 1500-2000 on vähintään 1/4 HA-tuontisukuisia. Jos olisi niin, että HA-tuontisukuiset olisivat oikeasti erisukuisia keskenään, niin tilanne olisi ihan hyvä. Valitettavasti HA-tuontikoirat ovat keskenään sisaruksia, puolisisaruksia, serkkuja ja pikkuserkkuja - tai usein kauempana taustalla vaikuttavat samat koirat. Silloin ei voi puhua erisukuisuudesta, vaikka sukusiitosprosentti jäisikin alhaikseksi. Suomalaisen russelipopulaation kannalta "tuonnit" ja "tuontisukuiset" ovat merkittävin yksittäinen lisääntyvä ryhmä. Vuosina 2006 ja 2007 niiden geeneistä koostui vähintään puolet kakkien Suomessa syntyneiden pentujen perimästä (eli noin 900 koiran).

Tuontien lisääntyminen verrattuna muuhun populaatioon 2006-2007

Vuonna 2006 täysin HA-"tuontisukuisia" pentuja syntyi 206 kpl eli 32%, 3/4 HA-tuontisukuisia pentuja 69 kpl eli 11%, puoliksi HA-tuontisukuisia 157 kpl eli 25%, 1/4 HA-tuontisukuisia 40 kpl eli 6% ja pentuja, joilla ei ollut em. tuonteja suvussaan 162kpl eli 25%. Vähintään puoliksi HA-tuontisukuisia pentueita oli 68% vuoden 2006 pennuista.

Vuoden 2007 aikana syntyi kokonaan tuontisukuisia pentuja 246kpl eli 36%, 3/4 tuontisukuisia 104kpl eli 15%, 1/2 tuontisukuisia pentuja 108kpl eli 16%, 1/4 tuontisukuisia pentuja 124kpl eli 18% ja pentuja, joilla ei ollut lainkaan tuonteja suvussaan 99kpl eli 14,5%. Vähintään puoliksi tuontisukuisia pentuja oli siis 67%, joka siis on käytännössä sama kuin edellisenäkin vuonna.

Jos 2006 ja 2007 välillä tapahtunutta kehitystä arvioi, niin siitä voi sanoa, että
- täysin ja 3/4 tuontisukuisten pentujen määrä on noussut yhteensä +8%
- 1/4 tuontisukuisten määrä on noussut +12%
- niiden pentujen määrä, joilla ei ole lainkaan tuontisukua, on tippunut yli 10%

Kun kaikki polvet otetaan huomioon, on vuoden 2001 jälkeen vajaasta 150 tuonnista syntynyt yli 2000 jälkeläistä eli 15 kertainen määrä alkuperäisestä.

Eniten lisääntyneiden russeleiden keskinäinen sukulaisuus

Urokset

Jackrussellinterriereillä Suomessa ei oikeastaan ole ongelmaa yksittäisten urosten liikakäytöstä. Varsinaisia matadoriuroksia ei siis löydy. Ongelmana on enemmänkin lisääntyneiden urosten keskinäinen sukulaisuus. Jos katsoo KoiraNetin urosten jälkeläistilastoa, yleisimpien käytettyjen urosten keskuudesta löytyy veljiä ja velipuolia, isiä ja poikia, serkkuja ja pikkuserkkuja, puhumattakaan kaukaisemmista sukulaisista. Jos urosten jalostuskäyttöä tarkastelee sukupolvittain, sen perustella voi todeta sukulaistumiskehityksen kiihtyneen. Sukupolvessa 2004-2007 lisääntyneitä uroksia on kaikkineen 104. 42 urosta on tuottanut 54% ko. sukupolven pennuista, joten 62 urosta vastaa lopuista 46% pennuista. Jos nämä urokset olisivat erisukuisia, tilanne olisi ihan hyvä, mutta ne eivät ole.

2004-2007 eniten lisääntyneiden urosten joukosta löytyy useita läheisiä sukulaisuussuhteita. Vuosina 2004-2007 yleisimmin lisääntyneistä 42 uroksesta vain noin neljänneksellä ei ollut lainkaan sukulaisia yleisimmin lisääntyneiden joukossa, 75% uroksista oli siis lähisukulainen eniten lisääntyneiden joukossa. (Tässä esitetty analyysi urosten keskinäisistä sukulaisuussuhteista on melko pintapuolinen ja on siten vain viitteitä antava. Se käsittää vuosina 2004-2007 lisääntyneistä uroksista 42kpl eniten lisääntynyttä. Muiden lisääntyneiden joukosta löytyisi siis varmasti lisää sukulaisuussuhteita. Tarkempi analyysi paljastaisi myös kaukaisempia sukulaisuussuhteita, sekä sukulaisuuksien ristiinmenoa. Ts. uros on sukua useammalla kuin yhdelle alhaalla mainituista joukoista. Joukot eivät siis ole täysin erisukuisia keskenään, jaottelu on tehty lähimmän sukulaisuussuhteen mukaan ja siinä voi olla puutteita. Narttujen lisääntymistä ei tässä lainkaan huomioida.)

Sukupolven 2004-2007 eniten lisääntyneen urosten (42kpl) joukosta löytyi ainakin seuraavanlaisia sukulaisuussuhteita:
- 2 täysveljeä, edellisten 3 velipuolta, joista 2 on täysveljeä keskenään, kaikkien edellä mainittujen serkku ja kaksi pikkuserkkua, jotka ovat keskenään täysveljet =252 pentua
- 2 velipuolta, molemmilta 1 poika ja 3 urosta, jotka ovat edellisten veljen/velipuolen poikia tai (pikku)serkkuja =247 pentua
- 2 velipuolta ja toisen poika ja pojanpoika =150 pentua
- isä ja 3 poikaa = 100 pentua
- setä, edellisen veljenpoika ja näiden 2 pikkuserkkua =98 pentua
- eno ja edellisen 2 siskonpoikaa, jotka ovat velipuolet keskenään = 97 pentua

Ilmoitetut luvut ovat yhteenlaskettuja ensimmäisen polven pentumääriä 8/2008. Nämä keskenään sukua olevat urokset ovat isiä noin 40%:lle kyseisen sukupolven pennuista. Jo ensimmäisen rivin ryhmän pennut ovat yli 10% sukupolven pennuista. Tämän ryhmän urokset ovat kaukaisempaa sukua ainakin kahdelle muista ryhmistä.

Lisäksi on syytä mainita, että näistä urosryhmistä vain yksi ei ollut HA-tuontisukuinen (alin rivi). Ryhmässä esitetyistä uroksista kokonaan tuontisukuisia oli 24/30 urosta, 3kpl oli 50% tuontisukuinen ja vain 3 urosta oli joko rotuunotettu itse tai rotuunottujen jälkeläinen.

Isovanhemmat

Sama kehitys on itse asiassa havaittavissa myös kun tarkastellaan sekä uroksien, että narttujen jälkeläismääriä toisessa polvessa. 1.7.2009 KoiraNetin tilastojen mukaan niiden 39 russelin joukossa, joilla on vähintään 45kpl toisen polven jälkeläistä on kolmannes eli 14kpl australiantuonteja (1kpl Eurooppaan, muut Suomeen), kuudesosa on hollannintuonteja (7kpl) ja näiden kahden ryhmän jälkeläisiä 4kpl (yksi euroopassa asuva uros, muut kaksi ovat suomalaisia). Muita tuonteja on 2kpl, joista toisen suvusta on 3/4 Australiasta Ruotsiin tuotuja koiria, joten tuonnit ryhmässä on todella vain yksi erisukuinen koira. HA-tuonteja ja niiden jälkeläisiä on 2/3 yleisimmistä isovanhemmista. Rotuunotettuja ja niiden jälkeläisiä on sitten loppu kolmannes 12kpl. (Katso tarkka isovanhempilistaus -tätä ei löydy Koira Netistä, joka listaa urosten ja narttujen jälkeläiset erikseen.)

Huomattavaa on myös ikäjakauma: isovanhempilistalta löytyvistä rotuunotetuista ja niiden jälkeläisistä vanhin oli syntynyt 1991 ja nuorin 2003. 2/3 tästä ryhmästä on syntynyt 1990-luvun puolella. Tuonti-isovanhemmat ja niiden jälkeläiset ovat selvästi nuorempia. Vanhin on syntynyt 1998 ja nuorin 2005. Kaikki paitsi kaksi tuontia ja niiden jälkeläistä on syntynyt 2000-luvulla. Keskimääräisessä iässä ikäeroa on noin 3 vuotta. Kahden viimeisen sukupolven (2001-2008 syntyneet) isovanhemmissa vain 12% on rotuunotettuja tai niiden jälkeläisiä, kun koko kantaa (1991-2009 syntyneet) tarkastellessa suhde on vielä 1/3. Tämä kertoo siitä, että nuorempien ikäpolvien joukossa rotuunotettujen ja niiden jälkeläisten osuus tullee jatkossakin putoamaan ja rotu jatkaa sukulaistumistaan, elleivät kasvattajat kiinnitä asiaan nykyistä enemmän huomiota.

Huolestuttavana piirteenä rodun kannalta voi pitää sitä, että yleisimpien isoisien joukossa on useampia isä-poika paria, yksi isä-poika-pojanpoika -kolmikko ja kolme velipuolta. Lisäksi useilla uroksilla on yhteisiä esivanhempia paitsi keskenään, myös muiden em. urosten kanssa (viiden sukupolven sisällä). Silmäsairauksien yleistymisen kannalta huolestuttavaa taas on, että useammalla uroksella on varman ja/tai epäilyttävä kaihidiagnoosin 1. polven jälkeläinen. Lisäksi yhdellä uroksella on myös linssiluksaatio: epäilyttävä diagnoosin saanut 1. polven jälkeläinen.

Jos kohta on totta, että yksittäinen narttu ei voi saada itse niin paljon pentuja kuin uros, niin niiden toisen polven jälkeläismäärät voivat nousta samoihin lukuihin kuin uroksilla. Ja jos yleisimmät isoisät ovat keskenään sukua, niin narttujen kohdalla tilanne on vieläkin huomattavampi ja huolestuttavampi: 11 yleisemmän isoäidin (yli 45 toisen polven jälkeläistä) sukulaisuussuhteet (Koira Net 1.7.2009) ovat hyvin läheisiä: Niiden joukossa 5 narttua, joiden kaukaisin sukulaisuussuhde on serkku (muut sukulaisuussuhteet ovat läheisempiä, mm. täys- ja puolisiskoksia), sekä 3 narttua, joissa on äiti ja tytär, sekä narttu, joka on äidille läheisempää sukua kuin täti (täystäti emän ja puolitäti isän puolelta) ja lisäksi kaksi narttua, jotka ovat suunnilleen serkkuja keskenään. Vain yhdellä nartulla ei siis ole sukulaisia ja se on myös ainoa rotuunotettu ja vanhin näistä nartuista.

Miten muutos saadaan aikaan?

Koirankasvatuksessa yleisintä on, että kasvattaja tekee jalostuspäätöksensä täysin itsenäisesti, muiden yhdistelmiä sen kummemmin miettimättä. Tuloksena on välillä tilanne, jossa kasvattajat huomaamattaan kaikki tulevat käyttäneeksi samansukuisia koiria ja samalla muut suvut vähenevät nopeasti. Jackrussellinterrieri on jo päätynyt tilanteeseen, jossa erisukuisia koiria on hankala löytää - vaikka pentuja syntyy moninkertainen määrä edellisvuosiin verrattuna, ovat ne keskenään yhä enemmän sukua.

Millaisia ratkaisuja tähän ongelmaan löytyy? Yksi tapa on lisätä kasvattajien keskinäistä kommunikaatiota ja tietoa siitä, millaisiin ongelmiin rodun sukulaistuminen johtaa, ja näin saada kasvattajia tietoisesti ottamaan huomioon rodun tämänhetkinen tilanne ja tulevaisuus jalostusvalinnoissaan. Toinen tapa on kannustaa kasvattajia ja yksittäisiä koiranomistajiakin tutustumaan rotuun ja sukuihin ja sitten tuoda maahan uusia koiria, joilla on vähän tai ei ollenkaan jalostuksessa käytettyjä sukulaisia Suomessa. Haluamme taatusti kaikki, että russeli on elinvoimainen vielä viidenkymmenen tai sadan tai 200 vuoden kuluttua. Siihen johtavat ratkaisut tehdään nyt!

Rotuunottojen auki pitäminen on rodun tulevaisuuden kannalta elinehto. Tähänkin SJRT ry:n jalostuksen tavoiteohjelmassa kannustetaan.

Lainaus Kennelliiton hyväksymästä jackrussellinterriereiden jalostuksen tavoiteohjelmasta (JTO):

"Yhdistys kannattaakin rotuunottojen jatkamista mahdollisimman kauan, jotta rodun geenipooli saadaan pidettyä mahdollisimman laajana. Kasvattajia kannustetaan tuomaan uusia, erisukuisia koiria ulkomailta, jotta jalostuskäyttöön saadaan mahdollisimman laaja kirjo geenejä. Jalostuksen ongelmana on muutamien yksilöiden ja niiden jälkeläisten runsas jalostuskäyttö."

Lainaus loppu