Projektikoirat

Projektikoira on yleisnimitys, jota käytämme monimuotoisuusprojektiin eri tavoilla hankituista ja siihen syntyneistä koirista. Valitsemme niitä jalostukseen tiettyjen kriteerien perusteella. Kaikki projektikoirat eivät tule koskaan lisääntymään, mutta kaikkien elämän laatua, terveyttä ja luonnetta seurataan läpi niiden koko eliniän. Projektikoiria siis syntyy projektiin osallistuville kasvattajille. Sen lisäksi etsimme ja hankimme projektiin yhä uusia sopivia yksilöitä niin Brittein saarilta kuin Suomestakin. Osa koirista on hankintahetkellä rekisteröimättömiä (pääasiassa koska Englannissa jackrussellinterriereillä ei ole rekisteriä). Rekisteröimättömät uudet projektikoirat viedään siksi tarvittaessa rotuunottoon rekisteröintiä varten. Lisääntymishetkellään projektikoirat ovat siis Suomen kennelliiton rekisteriin rekisteröityjä ja terveitä.

Kantakoirat (F0)

Kantakoirat ovat muodostettujen jalostusryhmien pohja. Vaikka koirat on huolella valittu ja mahdollisia kantakoiria on kummassakin ryhmässä toistakymmentä, osa koirista on vielä niin nuoria, ettei niiden soveltuvuus jalostukseen esimerkiksi terveyden osalta ole vielä varmasti tiedossa. On siis mahdollista, etteivät jotkut kaavaillut koirat koskaan lisäänny projektimme puitteissa. Siksi ryhmien omille kantakoirasivuille (linkit alla) lisätään vasta todelliset kantakoirat eli jalostusparina olevat uros ja narttu siinä vaiheessa, kun pentue on jo syntynyt tai nartun tiedetään olevan vähintään kantavana.

Ensimmäisen sukupolven pennut (F1)

Koska projektimme pyrkii lähelle ideaalipopulaatiota, eivät eri sukupolvet lisäänny samanaikaisesti. Tällä hetkellä monimuotoisuusprojektissa on menossa ensimmäinen sukupolvi. Toisen polven kantakoirapopulaation tulevat aikanaan muodostamaan ne F1-polven koirat, jotka valitaan lisääntymään (korkeintaan kaksi koiraa per pentue). Kunkin sukupolven lisääntymisaika tullee kestämään muutaman vuoden ja sukupolviväliksi on suunniteltu 3-5 vuotta. Ensimmäiset F1-pennut syntyivät toukokuussa 2007 ryhmään 2. Ryhmän 1 ensimmäiset pennut syntyivät saman vuoden lokakuussa. Toisen sukupolveen siirryttäneen siis aikaisintaan vuonna 2011 ja kolmannen sukupolven vuoro tulee joskus vuoden 2015 jälkeen.




Projektin etenemisen perusteista ja jalostuskriteereistä kerrotaan lisää täällä.
Topic revision: r6 - 2008-08-08 - 21:41:41 - TuireKaimio

tip TWiki Tip of the Day
Server side include
To include the contents of a web page or TWiki topic, use % nop INCLUDE{"page"}% . Examples: ... Read on Read more

 
This site is powered by the TWiki collaboration platformCopyright © by the contributing authors. All material on this collaboration platform is the property of the contributing authors.
Ideas, requests, problems regarding TWiki? Send feedback